
Vastuullisuus on meille paljon enemmän kuin vain sanoja; se vaatii jokapäiväisiä, konkreettisia tekoja. Näemme muodin uusin silmin, sanomme ‘ei’ sesonkiajattelulle ja ylituottamiselle sekä lähtökohtaisesti ‘ei’ myös alemyynneille. Sanomme ‘kyllä’ kauniille, ajattomille tuotteille ja materiaaleille, jotka ovat helliä ympäristölle. Haluamme toimia esimerkkinä vaatetusalalla, se on meille sydämen asia. Mietimme päivittäin, mitä tuotamme maailmaan, johon ei tarvitsisi tuottaa enää yhtään mitään. Kaunis arki kuuluu kaikille. Suomi tarvitsee yrittäjyyttä, ja perheet tarvitsevat työtä ja toimeentuloa. Nämä ovat VIMMAN olemassaolon edellytyksiä.
ARVOT
Vimman kaikkea toimintaa ohjaa vastuullisuus, rehellisyys ja läpinäkyvyys. Olemme olemassa asiakkaitamme varten. Onnistunut asiakaskokemus sekä lisäarvon tuottaminen vallitsevaan markkinaan on meille sydämen asia. Tuotteissa meille tärkeintä on sen sanoma. Valmistamme design-tuotteita, jotta ihmiset tarvitsisivat vähemmän tavaroita. Perusarvoihimme kuuluu tehdä hyvän maun mukaisia päätöksiä, joissa ajatellaan niin itseä, lähimmäisiä kuin ympäristöä. Olemme olemassa asiakkaitamme varten, heidän tarpeitansa ja toiveitansa kuunnellen. Kotimaisuus on meille tärkeä arvo. Suosimme suomalaisia suunnittelijoita ja teemme yhteistyötä kotimaisten alihankkijoiden kanssa muun muassa kaavoituksen ja mitoituksen osalta. Meille on tärkeää tuottaa kaikki lähellä.
LÄHTEET
Global Organic Textile Standard. Ecology & social responsibility, 2016. Global Standard gGmbH. https://www.global-standard.org/the-standard/general-description.html
Kutomo Holopainen Oy. http://kutomoholopainen.fi
OEKO-TEX®. Inpsiring confidence. 2020. OEKO-TEX Service GmbH. https://www.oeko-tex.com/en/apply-here
Sidoste. https://sidoste.fi
Suomen tekstiili ja muoti ry. 2016. Vastuullisuuskäsikirja. Grano: Vantaa. https://s3-eu-west-1.amazonaws.com/stjm/test/stjm_vastuullisuuskasikirja.pdf
Mikäli mieltäsi jäi vielä askarruttamaan jokin VIMMAn vastuullisuuteen tai brändiin liittyvistä asioista tai haluat antaa meille palautetta, ole rohkeasti yhteydessä meihin [email protected] Vastaamme mielellämme!