VALMISTUS

 

 

VIMMAn tavoite on tuottaa kaikki lähellä. Olemme asettaneet niin sanotun kolmen tunnin -säännön, mikä tarkoittaa, että tehtaalta toimistolle matkaan kuluu aikaa enintään kolme tuntia. Tavoitteenamme on, että saamme rakennettua luottamuksellisen, hyvän ja pitkäikäisen yhteistyön tehtaidemme kanssa. VIMMAn vaatteet leikataan ja kootaan Suomessa ja Baltian maissa, joka tarkoittaa, että työntekijän oikeudet ja ympäristölainsäädäntö ovat kunnossa. 

 
 
VIMMAn kaikki tuotteet valmistetaan Euroopan alueella. Tehtaat sijaitsevat Virossa ja Liettuassa. Myös kotimainen neuletuotanto on meille arvokas lisä. Kangastehtaita löytyy Liettuan lisäksi Saksasta ja Ranskasta.
 
Suosimme yhteistyökumppaneita, jotka toimivat läpinäkyvästi ja pystyvät osoittamaan meille vastuullisuussuunnitelmansa sekä relevantit vastuullisuussertifikaatit. Uusia yhteistyökumppaneita valitessamme teemme toimittajahaastattelut ja automaattisesti vierailemme tehtailla varmistuaksemme asianmukaisista työoloista.
 
Tuottopaikkaa valitessa etäisyyden ja maantieteellisen sijainnin lisäksi kriteereinä ovat työn korkea laatu, riittävä kapasiteetti ja muiden toimijoiden suositukset. Emme tuota vaatteitamme korkean riskin maissa, jotta voimme luottaa työntekijöiden oikeuksien toteutuvan tuotantomaan lakien mukaisesti.
 

SOSIAALINEN VASTUU / YHDENVERTAISUUS

VIMMAn toiminnalla on vaikutusta meitä ympäröiviin yhteisöihin, ympäristöön ja yhteiskuntaan. Näitä vaikutusmalleja haluamme tarkastella eri suunnista ja tehdä päivittäisiä päätöksiä, jotka liittyvät meidän omaan henkilöstöön, asiakkaisiin, alihankkijoihin, toimintamme ulottuvissa oleville paikkakunnalle ja sen asukkaille, yhteistyökumppaneille että ympäristöille.

VIMMAn tehtävä on olla asiakkaita varten. Tämän vuoksi työntekijät tekevät parhaansa ja ovat sitoutuneet edistämään yhteistä hyvää rakentaakseen parempaa maailmaa.

Sosiaalisen vastuun teemoja yrityksessämme ovat mm. monimuotoisuuden ja tasa-arvon edistäminen, työhyvinvoinnin ja turvallisuuden varmistaminen sekä koulutuksen ja henkilökohtaisen kehityksen tukeminen. Tähän sisältyy myös vastuullinen hallinto, eettinen toiminta ja työntekijöiden oikeudet.

Vastuullisuus on koko organisaation asia ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö tärkeää. Vastuullisuuden tulee näkyä kaikessa toiminnassa ja päätöksenteossa.

Tavoitteena on, että sairaspoissaolot, tapaturmat ja turvallisuusuhkat voidaan minimoida. Jokaisen tulee voida kokea tasapuolista kohtelua, heidän mielipiteitänsä kuullaan ja kaikilla on samanlaiset työmahdollisuudet organisaatiossa. Yhtiössä korostetaan myös sisäisen motivaation merkitystä – halutaan, että työntekijät voivat hyvin ja voivat kokea ylpeyttä yrityksestä, jossa he työskentelevät.

Työntekijät haluavat työskennellä yrityksessä, missä voidaan olla mukana edistämässä ympäristön hyvinvointia ja parempaa tulevaisuutta/yhteiskuntaa. Työn kautta he pääsevät myös tutustumaan erilaisiin kulttuureihin ja oppimaan uusia asioita.

Tavoitteenamme on toimia arvojemme mukaisesti. Mikä on oikein?

Luomme yhteisiä tavoitteita ja seuraamme niitä aktiivisesti.

Teemme konkreettiset toimintasuunnitelmat, mikä ohjaa toimintaamme.